Koira saa vettä

Harrastukseni

Tällä sivulla kerron vähän enemmän itsestäni persoonana ja yksityishenkilönä. Olen leskimies, ollut jo yli kymmenen vuoden ajan, eikä minulla ole lapsia. Vapaa-aikaa on siis jäänyt yhdelle kuin toisellekin asialle.

Vapaaehtoistyöt

Olen harrastanut viime vuosien ajan monia erilaisia vapaaehtoistöitä, sillä vaimoni kuoleman jälkeen olen tuntenut itseni hieman yksinäiseksi. Tämä yksinäisyys myös auttoi minua ymmärtämään, kuinka paljon muita yksinäisiä ihmisiä maailmassa onkaan. Aloin ottaa selvää, missä kaikkialla tarvittaisiin ylimääräistä korva-, silmä- tai käsiparia, ja yllätyksekseni näitä paikkoja löytyikin lukuisia. Tästä kaikki siis alkoi.

Yksi tällä hetkellä aikaa vievimmistä vapaaehtoistöistäni on seurana olo vanhuksille ja vammaisille ihmisille. Vaikka en kyllä osaakaan sanoa, missä se työn osuus tässä on. Käyntieni kohteina on suurimmaksi osaksi sairaaloita ja erilaisia laitoksia, joissa on pitkäaikaista hoitoa vaativia potilaita. Nämä potilaat voivat olla esimerkiksi halvauksen uhreja tai muuten vain liikuntakyvyttömiä, joten he luonnollisesti tarvitsevat jonkun avustamaan heitä käytännön asioissa. Minä en tietenkään avusta heitä missään elintärkeässä, kuten syömisessä tai muussa vastaavassa. Minun panokseni tulee mukaan siinä kohtaa, kun päivän elintärkeät toiminnot on suoritettu, ja ihmisen pitäisi saada kulutettua jäljelle jäävää aikaansa jollain mielekkäällä tavalla.

Avustettavani ovat hyvin pyyteettömiä, ja yleensä hyvin yksinkertainen läsnäolo on heille tarpeeksi, jotta he saavat luotua päiväänsä jotain arvokasta sisältöä. Usein juttelemme, jos henkilö on kykenevä puhumaan tai jaksaa jutella. Jos henkilö esimerkiksi halvauksen takia ei pysty helposti puhumaan, on minulla tapana jutella hänelle niitä näitä ja joskus esimerkiksi lukea päivän lehti. Pienistä eleistä olen oppinut ymmärtämään, mikä uutinen ystävääni kiinnostaa, ja minkä voi taasen jättää suosiolla väliin.

Joskus käymme myös näiden ihmisten kanssa ulkona, jos sää ja olosuhteet sallivat. Kärrään usein vanhuksia ulkona, ja jopa vain pieni kierros laitoksen etupihalla voi saada nämä poloiset todella onnellisiksi. En tässä syytä laitosten henkilökuntaa laiskuudesta tai heitteillejätöstä, vaan olen saanut omin silmin todeta, miten suuri työmäärä näillä ihmisillä on hoidettavanaan.

Koen itseni hyvin onnekkaaksi, koska olen saanut mahdollisuuden kokea tällaisia asioita. Osa avustettavista ihmisistä on minua nuorempia henkilöitä, jotka ovat kohdanneet elämässään vain huonoa onnea. On auto-onnettomuuksia ja synnynnäisiä sairauksia, jotka ovat ajaneet ihmisen pikkuhiljaa tähän rappeutuneeseen tilaan, antamatta heille mahdollisuutta koskaan nauttia normaalin elämän riemuista ja suruista.

Minä ja koirat

Toinen vapaaehtoistyöni muoto on ollut kodittomien koirien ulkoiluttaminen. Suomessakin on yllättävän paljon kodittomia ja hylättyjä koiria, vaikka koira ihmisen paras kaveri onkin. Tähän surulliseen tilanteeseen ovat useimmiten syynä mielenterveyden ongelmat, mutta ikävä kyllä myös ihmisten suoranainen välinpitämättömyys.

Olen itse aina ollut eläinten suuri ystävä, eikä rakkauteni toki ulotu ainoastaan pörröisiin ja söpöihin koiriin tai kissoihin. Pidän yhtä lailla myös kotieläimistä sekä erilaisista tuotantoeläimistä. Tämä juontanee lapsuuteeni, jolloin asun maatilalla, ja vietin paljon aikaa erilaisten eläinten parissa. Opin tuolloin ymmärtämään, että eläinten kanssa kommunikointi oli usein paljon antoisampaa kuin ihmisten antama empatia missään määrässä.

Tästä syystä koirien ulkoiluttaminen ja niiden sosialistaminen takaisin ihmisen parhaaksi ystäväksi on minulle itselleni mitä parasta terapiaa. Jos olen päivän aikana joutunut kohtaamaan ikäviä ihmisiä tai sietämään kireitä tilanteita, ei tarvita kuin koiran riemukas kirmaus talvisella hangella ja märkä nuolaisu kasvoihini tekemään päivästä jälleen mitä parhaimman. Eläimiltä saatava välitön, riemukas ja täysin varaukseton hyväksyntä on omiaan palauttamaan syvimmänkin kyynikon uskon elämään, enkä minä edes ole kyynikko.