Klassinen myyntimiehen kalakukko

Myyntimiehen kalakukko pöydällä

Kalakukko rekisteröitiin Euroopan Unionissa aidoksi perinteiseksi tuotteeksi vuonna 2002 ja se on yksi tunnetuimmista suomalaisista perinneruuista. Kukko-sana on tullut mahdollisesti sen muodosta, eli kukonpäästä. Tyylipuhtaimmillaan kalakukko on savolainen ja se paistetaan leivinuunissa. Oikeaoppisessa kalakukossa on paksu rukiinen kuori ja sen sisällä on kalaa, sekä possun kylkeä. Perinteisessä kalakukossa käytetään muikkua tai ahventa. Siitä on olemassa myös lohi- ja muita versioita.

Kalakukkoa kypsennetään uunissa 5-7 tunnin ajan, eli se ei ole mikään pikaruoka ja sen valmistamiseen tulee varata riittävästi aikaa. Kalakukon voi avata monella tavalla. Sen yläosaan voi leikata pyöreän aukon, jonka jälkeen kuorta leikataan ympäriltä syömisen mukaan. Tällöin syödään ensimmäisenä kuorta. Toinen tapa on leikata kalakukko siivuiksi, kuten leipä. Näin leikatussa palassa on sekä täytettä että kuorta. On makuasia, kumpaa tapaa haluaa käyttää, mutta erityisen maukasta kalakukko on, kun lämpimään palaan sipaisee päälle hieman voita.

Raaka-aineet

KUORI

  • 5 dl vettä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • Noin kilo ruisjauhoja
  • 1 dl voisulaa
  • 1 – 2 ruokalusikallista suolaa

 

TÄYTE

  • 1 kg muikkuja
  • 400 g possun kylkeä
  • Suolaa

Kalakukon valmistus

 

Poista muikuista tai muista kaloista pää ja sisälmykset, kuivaa kaloja talouspaperilla.

Kuoritaikinan valmistus: sekoita kylmään veteen suola, vehnäjauhot, voisula, sekä suurin osa ruisjauhoista. Vaivaa käsin loput ruisjauhoista vähitellen taikinaan, kunnes se on kiinteää.

Kauli taikina pyöreäksi reilun sentin paksuiseksi levyksi, joka on ohuempi reunoilta. Ripottele levyn keskelle jauhoja ja asettele sen päälle kerros muikkuja ja sitten muutama siivu possun kylkeä, muikkuja, possua jne. Ripottele kerrosten väliin suolaa. Päällimmäisessä kerroksessa tulee olla reilusti possun kylkeä.

Asettele taikinan reunat täytteen päälle ja muotoile veteen kostutetuilla käsillä kukko limppumaiseksi. Voit käyttää apuna myös veistä kukon tasoittamisessa. Jätä hieman taikinaa varalle ennen kukon uuniin laittamista, jotta voit paikata kukkoa tarvittaessa, mikäli se vuotaa jostakin kohtaa.

Paista kukkoa 250 °C noin 45 minuuttia. Voitele kukkoa voisulalla ja paista 125 °C noin viiden tunnin ajan. Kalakukon voi peittää kuivumisen ehkäisemiseksi leivinpaperilla ja foliolla. Kun otat kukon pois uunista, kääri se keittiöpyyhkeeseen tai muuhun puuvilla- tai villakankaaseen ja anna vetäytyä vähintään 3 tunnin ajan.

Continue Reading

Pizzaa pannulla

Pannu Pizza

Moderni pizza kehitettiin 1800-luvulla Italiassa, Napolissa varhaisten aikojen litteästä leipäruuasta. Niiden päällä käytettiin useita ruoka-aineksia, kuten valkosipulia, suolaa, possua, juustoa ja basilikaa. Kerrotaan, että Margarita-pizza keksittiin vuonna 1889, kun Capodimonten kuninkaallinen palatsi pyysi napolilaista pizzantekijää Raffaele Espositoa luomaan pizzan vierailevalle kuningatar Margaritalle. Hän loi kolme erilaista pizzaa ja kuningatar piti eniten pizzasta, jossa oli Italian lipun värit: punaista (tomaattia), vihreää (basilikaa) ja valkoista (mozzarellaa). Yhdysvaltoihin pizzan toivat italialaisten maahanmuuttajat 1800-luvun lopussa ja Suomeen avattiin ensimmäinen pizzeria, Lombardi’s, vuonna 1905. Sittemmin markkinoille on tullut useita pizzaketjuja, sekä pakastepizzoja.

Legendan mukaan pannupizzan keksi Ike Sewell, entinen Texasin yliopiston jalkapalloilija vuonna 1943. Sewellin ensimmäisessä ravintolassa Chicagossa tarjoiltiin meksikolaista ruokaa, mutta se epäonnistui. Alueen kaikki muut ravintolat tarjosivat perinteisiä ohutkuorisia tai käsin muokattuja pizzoja, joten hänen kehittelemä pannupizza oli välitön hittituote. Sen idea oli paksukuorinen ruokaisa pizza, jossa on runsaasti täytettä ja joka olisi pääruoka, eikä alkupala. Modernissa pannupizzassa onkin hyvin öljytty pannu ja rapea kuori, sekä sisällä pehmeän kuohkea täyte.

Tämäkin pannupizza on helppo valmistaa pikaisesti paistinpannulla ja siinä on erittäin rapea pohja. Pannupizzan voi täyttää omien makumieltymysten ja sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Tässä ohjeessa on makuja pippurista pepperoniin.

Pannupizzan ruoka-aineet

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 purkki (2,5 dl) maustettua ruokakermaa (esim. mustapekka)
  • 1 punasipuli
  • 2 rkl sulatettua voita
  • 250 g chilimaustettua tomaattimurskaa
  • 100 g pepperonia siivuina
  • 1 dl juustoraastetta esim. mozzarella juustoa

Valmistusohje

  1. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Kaada joukkoon 1 1/2 dl ruokakermaa. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se hyvin jauhotetulle pöydälle. Kauli taikina hieman pannun pohjaa (noin 26 cm halkaisija) suuremmaksi ympyräksi.
  2. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kuullota sipuli pannulla öljyssä tai voissa miedolla lämmöllä. Nosta sivuun odottamaan.
  3. Sulata pannulla hieman voita. Nosta pizzataikina varovasti pannulle.
  4. Valuta tomaattimurskasta ylimääräinen neste. Soseuta sauvasekoittimella tomaattimurska ja loppu ruokakerma (1 dl). Kaada seos pizzapohjan päälle.
  5. Lisää sipulirenkaat, pepperonisiivut ja juustoraaste. Paista pizzaa, kunnes pizzapohja on kypsä.

Jos haluat juuston ruskistuvan kunnolla, voit laittaa pannun uunin yläosaan grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi. Mutta ota huomioon, että tällöin myös pannun on oltava uuninkestävä.

Continue Reading

Rento ja moderni avokado pasta

Moderni avocado pasta

Harvoin mikään ruokaresepti on kehkeytynyt yhtä suosituksi kuin avokadopasta. Se on ollut paljon julkisuudessa, se on levinnyt sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ulkomaille asti, sitä ovat hehkuttaneet ruokabloggarit ja se on painettu useampaan kirjaan. Avokadopastan alkuperäinen resepti löytyy Hanna Gullichsenin Chicling-blogista, sekä Safkaa-keittokirjasta. Tämä pasta on hurmannut koko Suomen yksinkertaisuudella, raikkaudella ja helppoudella. Sen ainekset eivät ole kalliita, eivätkä vaikeita hankkia. Annoksessa on pehmeää avokadoa, raikasta limeä ja voimakasta parmesaania. On tärkeää käyttää syöntikypsää avokadoa, raa’asta avokadosta pastaa ei kannata tehdä. Nämä ainekset yhdistettynä muodostavat yllättävän, mutta täydellisen harmonisen makuelämyksen moderniin ja vaativaankin makuun. Tämä ruoka ei ole liian hienosteleva, se on täyttävää, sekä yksinkertainen ja nopea valmistaa yllätysvieraillekin. Sitä voi myös tuunata oman maun mukaan kirpeämmäksi, tulisemmaksi tai kermaisemmaksi ja käyttää erilaisia pastoja. Avokadopastasta on nyt olemassa useita versioita, kuten broileri-avokado, avokado-pinaatti, välimerellinen ja kevennettyjä versioita ilman juustoa. Mutta tässä on se ruokailmiöksi noussut avokadopastan alkuperäinen resepti:

Avokadopasta neljälle

  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ chili (poista siemenet)
  • 1 limetti
  • 2 kypsää avokadoa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • loraus oliiviöljyä
  • kourallinen basilikaa (myös lehtipersilja ja korianteri sopivat)
  • 30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
  • 30 g (1 dl) raastettua parmesaania
  • 400 – 500 g spagettia

Valmistus

Tämän aterian kastikkeen voi tehdä suoraan astiaan, josta pasta tarjoillaan. Pilko valkosipuli ja chili hyvin hienoksi ja lisää ne astiaan. Valkosipulista kuoret irtoavat helposti, kun laitat ne purkkiin ja ravistat jonkin aikaa. Purista sekaan limetin mehu, anna maustua. Halkaise avokadot puolikkaiksi ja poista niistä kivet lusikalla. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaiverra sisus lusikalla astiaan valkosipulin ja chilin kanssa. Hienonna yrtit ja raasta juustot mahdollisimman hienoksi. Lisää seokseen suolaa, pippuria, oliiviöljyä, yrtit, sekä pecorino-juusto ja parmesaaniraaste.

Sekoita ainekset tasaisesti lusikan avulla ja maista onko siinä tarpeeksi suolaa, sekä muita mausteita, ettei lopputulos ole mauton. Avokadossa ja pastassahan ei ole itsessään paljon makua.

Keitä spagetti al dente, eli juuri ja juuri kypsäksi. Siihen riittää yleensä hieman lyhyempi keittoaika, kuin mitä keitto-ohjeessa mainitaan. Spagetin keittoveden tulee olla hyvin suolattua ja se saa maistua suolaiselle. Voit käyttää keitinveteen myös merisuolaa. Keittämisen lopussa ota talteen vajaa desi keitinvettä ja valuta pasta lävikössä.

Lorauta tilkka keitinvettä pastakastikkeen sekaan ja pyöräytä kastike spagetin sekaan. Raasta päälle parmesaania ja karkeaksi rouhittua mustapippuria. Tarjoile heti.

Continue Reading

Rapsakka valkosipuli-tomaattileipä

Tomaattia leivällä

Ainekset

  • Neljä kynttä valkosipulia
  • Patonki
  • Oliiviöljyä
  • Tomaatteja
  • Balsamico-etikkaa
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Aloita pilkkomalla patonki pieniin siivuihin, ja levitä niille hieman öljyä. Ota seuraavaksi käteesi yksi kuorituista valkosipuleista, ja hiero sitä kaikkiin näihin leipiin. Pistä leivät uuniin 10 minuutiksi 180 asteen lämpöön. Kun leivät ovat saaneet kauniin värin, ota ne uunista.

Tee leipien ollessa uunissa tomaatista salsa, johon lisäät pilkottujen tomaattien lisäksi balsamico-etikkaa, oliiviöljyä, suolaa sekä mustapippuria ja lisäksi loput pilkotut valkosipulit, joita olet kuullottanut tovin öljyssä. Levitä tämä mössö uunista ottamiesi leipäpalasten päälle, ja ei kun nauttimaan. Palanpainikkeeksi tietenkin samaa Baroloa tai vaihtoehtoisesti portugalilaista, maanmainiota Touriga Nacionalia. Voiko olla tämän parempaa alku-, väli- tai jälkipalaa?

Continue Reading

Pasta valkosipulilla, oliiviöljyllä ja chilillä

Valkosipuli pasta

Tämä yksinkertainen, mutta kielen mennessään vievä, uskomattoman herkullinen ja upea pastaruoka on kotoisin Rooman seudulta. Ruokalajin valmistus on teoriassa järkyttävän helppoa, mutta käytännössä kaikkea muuta.

Ainekset

  • 2 kynttä valkosipulia
  • 1 tuore chili
  • 400 grammaa spagettia (kuivaspagetti käy hyvin)
  • neitsytoliiviöljyä
  • yksi vahaamaton sitruuna
  • Parmesan-juustoa
  • suolaa

Aloita kuorimalla ja pilkkomalla valkosipuli sekä sen jälkeen myös chili. Laita öljy pannulle, ja lisää siihen nämä molemmat ainekset.

Keitä spagetti kiehuvassa vedessä juuri sopivan al dente –kypsäksi. Kun olet jonkin aikaa kuullottanut valkosipulia ja chiliä öljyssä, lisää kypsennetty pasta joukkoon. Hämmennä, ja tarvittaessa lorauta joukkoon vielä hieman lisää öljyä. Sen jälkeen ota sitruuna, ja raasta siitä muutama raapaisu pastan joukkoon. Ripauta joukkoon hieman suolaa, ja kaada koko komeus lautaselle.

Ota sen jälkeen luja ote Parmesan-juustosta, ja raasta sitä mojova määrä pasta-annoksesi päälle. Sen jälkeen ei muuta kuin nauttimaan! Jos sinulla on varaa, juo tämän aterian kanssa lasillinen tai kaksi italialaista Barolo-viiniä.

Continue Reading